”Ensiaskel-koulutus valmisti yrittäjyyteen”
Kun asunto-osakeyhtiöt kilpailuttavat isännöintipalveluita, ovat Ulla ja Marko Kangasniemi valmiina laittamaan kaiken osaamisensa likoon. Laadukas ja nopea palvelu ovat tuottaneet Tili- ja isännöintipalvelu Kangasniemelle monta uutta ja arvokasta asiakkuutta erittäin kilpaillulla alalla.
Ensimmäisiä isännöintejä Marko Kangasniemi teki urheiluvälinemyyjänä ja myöhemmin rautakaupan ostajana työskentelyn ohessa. Kun omalle yritykselle kertyi lisää asiakkaita, yrittäjäsuvussa kasvanut Marko valitsi mielellään palkkatyöstä luopumisen.
Myös Ulla oli valmis osaksi yrittäjyyttä ja työskentelemään toiminimen hyväksi. Puolen vuoden ajan hän hioi yrityksen asioita Intotalon Ensiaskel-yrittäjyysvalmennuksessa.
”Hain valmennuksesta uskoa itseeni yrittäjänä. Halusin valmistaa itseäni oman asiantuntijuuteni myyntiin. Pystyin hyödyntämään valmennuksen hyvin, sillä minulla oli kirkas kuva siitä, mitä olin ryhtymässä tekemään”, Ulla Kangasniemi muistelee.
Lisäansioita tilipalveluista
Isännöinti on hitaasti syttyvä ala, jossa kuluu monta vuotta asiakashankintoihin. Kajaanilaispariskunta ottikin tilitoimistopalvelut isännöinnin rinnalle tuomaan tarvittavaa lisäansiota.
Ullan vastuulla pääsääntöisesti olevat kirjanpitotyöt palvelevat ympäri Suomen olevia asiakkaita. Isännöintipuolella valttina on läheisyys, joten asiakkaat ovat Kajaanissa ja sen lähikunnissa.
”Nopean palvelun lisäksi asiakkaat arvostavat hintatasoamme. Pystymme myös erottautumaan sitoutumattomuudellamme, emme ole riippuvaisia mistään pankista, rakennusurakoitsijoista tai vastaavista”, Ulla Kangasniemi pohtii.
Kangasniemet ovat tyytyväisiä valitsemaansa uraan. Joka päivä tuo uutta opittavaa, ja kehittyvällä alalla on koulutettava itseä työn ohessa, mikä luo haastetta loma- ja vapaapäivien etsimiseen kalenterista.
Pienillä askelilla eteenpäin
Rahallisesti yrittäminen ei ole vienyt Kangasniemiä tiukkoihin tilanteisiin. Tilitoimistoyritystä pitävät osaavat laskea tarkan budjetin myös henkilökohtaiselle rahankäytölle, millaisia arkielämän hankintoja voi tehdä ja missä vaiheessa.
”Pienestä on lähdetty yrittämään ja tingitty omasta elämästä, jolloin ei ole hirveitä velkoja tarvinnut ottaa. Yrittäjän on tehtävä töitä, että saa tuloja, sillä kuluja kyllä tulee vaikka töitä ei tekisikään. Jos päivät surffailee netissä, niin yhtään myyntilaskua ei pysty kirjoittamaan.”
Kangasniemet tekevät ahkerasti töitä nykyisten asiakkaidensa hyväksi sekä uusien asiakkaiden hankkimiseksi, jotta yritys toisi leivän pöytään jatkossakin.
Tulevalle vuodelle tavoitteena on 80 000 euron liikevaihto. Toiveissa on, että tulevaisuudessa Tili- ja isännöintipalvelu Kangasniemi työllistää myös muita vakituisia työntekijöitä isäntäpariskunnan lisäksi. Nykyään apua työkuorman jakamiseen tuo yksi harjoittelija.
Päivittäin uusia haasteita
Ulla Kangasniemi näkee jokaisen päivän hyvällä tavalla haastavana. Muutaman vuoden ikäinen yritys hakee vielä lisää uusasiakkaita, ja kilpailutuksen vuoksi on oltava koko ajan hereillä.
”Työstä on tullut jo harrastus. On hankala nähdä enää itseä täysipäiväisesti toisen palveluksessa, se on erittäin epätodennäköistä.”
Intotalon kautta Kangasniemille kertyi myös hyviä kontakteja ja tietoa, mitä kanavia pitkin asioita saa vietyä eteenpäin. Yrittäjyyden arki on tosin vienyt niin mennessään, että aktiivinen yhteydenpito valmennuskavereiden kanssa on jäänyt. Sen sijaan valmentajien kanssa ajatustenvaihto on jatkunut, ja Kangasniemet vierailevat mielellään koulutuksissa kertomassa oman yrityksen taipaleesta uusille valmennettaville.

Jos sinulla on idea, jota haluat testata käytännössä - tsekkaaIntotalon Startteri -palvelu , jonka kautta voit kokeilla yrittäjätaitojasi ilman yrittäjän riskiä ja velvoitteita!
Haluatko intotalon postituslistalle?
Learn from yesterday, live for today, hope for tomorrow. The important thing is not to stop questioning.
Albert Einstein