Intotalon tehtävä on vauhdittaa pienyrittäjien liiketoimintaa ja madaltaa aloittavien yrittäjien kynnystä oman yritystoiminnan alkuvaiheessa.
"Intotalon idea on syntynyt Kainuun karuissa olosuhteissa kuluvan vuosituhannen alussa", kertoo yksi Intotalon perustajista, Ollis Leppänen. "Meitä oli pieni porukka juuri oman yrityksensä perustaneita yrittäjiä, joiden kanssa totesimme yhteen ääneen, että silloiset yrittäjäkoulutukset ja yritysneuvonta eivät kohdanneet oikeasti aloittavien yrittäjien ja pienyrittäjien tilanteita."
Kainuusta alkunsa saanut toimintamalli on laajentunut ympäri Suomea ja tällä hetkellä Intotalon valmennuksia toteutetaan Ivalosta Porvooseen. Intotalon valmennuksiin on osallistunut jo yli 800 eri alojen aloittavaa yrittäjää ja pirun pientä yrittäjää.
Parhaiten Intotalon valmennusten tuloksista ja toteutustavasta kertovat itse valmennuksiin osallistuneet yrittäjät:
Taustalla Partus-toimintamallin kokemukset vuodesta 1993 lähtien
Kun ideaa Intotalosta kehitettiin yhdessä yrittäjien kanssa, viimeisimmän potkun uudenlaisen yrittäjyysvalmennuksen mallille antoi vierailu Jyväskylän Tiimiakatemiassa. Tiimiakatemian Partus-menetelmät tarjosivat yrittäjien valmennukseen uudenlaisen ja kannustavamman näkökulman. Yrittäjyyden oppiminen voikin olla hauskaa ja tuloksellista yhtä aikaa!
Jyväskylän ammattikorkeakoulun Tiimiakatemia ja Partus-menetelmiä hyödyntävä tiimi- ja yrittäjyysvalmentajien verkosto on edelleen tärkeä tuki Intotalon toiminnan jatkuvalle kehittymiselle.Yksi Intotalon perustajista, Makke Leppänen, toimii tällä hetkellä myös valmentajana Tiimiakatemiassa.
Kiitos Kajaanin kaupungille
Ilman Kajaanin kaupungin päättäjien ennakkoluulotonta asennetta ja kannustusta ei Intotalo olisi olemassa. Ensin perinteisestä koulutuksesta eroavat mallit herättivät kummeksuntaa ja idealle naureskeltiin, mutta sinnikkäästi ideaa kehittänyt nuorten yrittäjien joukko sai tuekseen Kajaanin kaupungin elinkeinotoimen. Intotalon toiminta käynnistyi Kajaanissa vuonna 2003. Toiminnan käynnistämisen tukena toimi Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR), Kainuun liiton ja Kajaanin kaupungin rahoittama Kainuun Intotalo -hanke.
Hankkeen päätyttyä Intotalon yrittäjyysvalmentajien perustama Intotalo Oy on vastannut yrittäjyysvalmennusten toteutuksesta ympäri Suomea: Kainuussa, Kuusamossa, Raahessa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Lapissa, Ikaalisissa ja Porvoossa...
Ei siis innotalo eikä lato, eikä myöskään into-talo.. Mutta mistä Intotalo on saanut nimensä - kerro arvauksesi meille, oikeasta arvauksesta palkitaan kirjapalkinnolla! Lähetä oma ehdotuksesti ja yhteystietosi sähköpostilla osoitteeseen posti@intotalo.com .
11.09 2011
Suorita Yrittäjän ammattitutkinto Tulisieluissa20.05 2011
Hiomosta potkua uralle ja yrittäjyyteen
Jos sinulla on idea, jota haluat testata käytännössä - tsekkaaIntotalon Startteri -palvelu , jonka kautta voit kokeilla yrittäjätaitojasi ilman yrittäjän riskiä ja velvoitteita!
Haluatko intotalon postituslistalle?
If You can dream it, You can do it